Moikka!
Tarinani itseni luojasta, elämän ja ihmisyyden tutkimusmatkailijasta, Muotoilijasta, joogista, luovuuden vapauttajasta ja tunnehyvinvoinnin valmentajasta, eli minusta.
Ilolla, Hanna
Tarinani
Annoin itselleni voimanimen “Itseni luoja” opiskellessani Ratkaisukeskeistä valmennusta Turussa 2022. Olen asunut tähän mennessä seitsemässä eri kaupungissa Saimaan rannoilta Kymenlaaksoon, länsirannikolta pääkaupunkiseudulle ja sieltä lappiin asti. Nyt asun Kallaveden äärellä. Jokainen muutto on ollut kuin itseni luomista uudelleen - uusi paikka, uusi minä. Tykkään ajatella, että olen oman elämäni tutkimusmatkailija, tyyppi, joka luo elämäänsä ja itseään uudelleen, oppien uutta ja nähden uutta, myös niissä tavallisissa arkisissa tilanteissa.
Lapissa asuessani löysin kipinän opiskella ihmisyyttä; mielen toimintaa ja tunteita. Aloitin joogaharjoitusteni lisäksi meditoimaan säännöllisesti. Olen aina ollut utelias elämää kohtaan. Uteliaisuuteni on kuljettanut minut opiskelemaan ratkaisukeskeistä valmennusta ja tutkimaan erityisen syvällisesti tunnehyvinvointia (tunteiden hyvinvointia) ja sitä myöten kehollisuutta. Ei sillä, että olisin itse ollut jotenkin mestari pitämään huolta tunteitteni tai kehoni hyvinvoinnista, vaan juuri sillä, kun en aina ole voinut niiden kanssa hyvin. Tukahdutin suuren osan itseäni, kun kielsin itseäni tuntemasta tietynlaisia tunteita (yleensä niitä, joita pidämme negatiivisina). Ja niin kuin voit arvata, päin puutahan se meni.
Yrittäessäni pakottaa itseäni johonkin ihailtavampaan muottiin, kadotin itseni ja lopulta uuvuin. Kamppailen yhä näiden odotusten ja ajatusten kanssa siitä, miten pitäisi ja kuuluisi elää. Tutkimusmatkani ovatkin olleet oma tapani löytää tieni takaisin yhteyteen itseni ja luovuuteni kanssa.
Pelossaan rohkea ja
herkkyydessään vahva.
Tiedän, sanoin, että jokainen uusi paikka tarkoitti uutta minää. No, se oli se tärkein opetus, jonka matkoistani sain
- me emme pääse koskaan karkuun itseämme, vaikka olisimme hukanneetkin itsemme. Ne tunteet, joita pakoon yritämme mennä, eivät jää jälkeen. Ne ovat jo edellämme. Minun matkojeni tarkoitus oli näyttää minulle, että joskus kauas menemällä, oppii näkemään lähemmäs. Sen arvokkaan ja oleellisen, joka on ollut koko ajan nenäni edessä.
Vaikka uskon syvästi siihen, että meissä jokaisessa on potentiaalia luoda itsemme uudelleen ja aloittaa alusta, uskon myös vahvasti, ettei kukaan meistä ole koskaan ollutkaan kuin “tyhjä taulu”. Meissä jokaisessa on jo syntyessään hämäriä ja epäselviä eri maalausten kerrostumia, jotka tulevat historiamme mukana. Toisin kuin ajattelisi, itsemme luominen ei ole täysin uudelleen aloittamista, vaan vanhan jatkamista uudenlaiseksi. Muutosta. Kehittymistä. Emmekä me voi kehittyä, ellemme ole jo osa tarinaa, jossa kehitymme. Tärkeintä tässä kehityksessä on hyväksyä, oppia ja ymmärtää omaa tarinaansa, myös sitä osaa, mihin ei ole päässyt itse vaikuttamaan.
Haluan elämän tuntuvan,
no, elämältä!
Itsensä luoja ei olekaan sellainen, joka unohtaa ja polttaa sillat mennessään. Hän on sellainen, joka valjastaa historiansa opit voimakseen ja sydän avoinna päästää irti ja on valmis vastaanottamaan ja luomaan uutta vanhasta. Hän on pelossaan rohkea ja herkkyydessään vahva. Hän ymmärtää, että elämän on pitänyt mennä juuri niin kuin se on mennyt. Hän ymmärtää sen, että juuri ne asiat, jotka pelottavat eniten, paljastavat sen, mitä myös kaipaamme eniten. Ja etenkin sen, että joskus, meidän on kadotettava jotain, jotta voimme löytää sen jälleen ja ymmärtää sen todellisen arvon.
Tukahduttamalla tunteitani, tukahdutin itseäni. Kadotin yhteyden itseeni ja sitä kautta luovuuteeni. Enkä tätä ymmärtänyt ennen kuin luovuus alkoi palata pikkuhiljaa takaisin. Oikeastaan en edes ollut huomannut juuri luovuuteni puuttuvan, se oli niin hiljaa vähentynyt vähentymistään ja lopulta olin vain yksinkertaisesti tottunut siihen, ettei sitä ollutkaan.
Pärjäsin hyvin, inspiroiduin edelleen, mutta harvakseltaan. Mutten halua elämän olevan vain pärjäämistä. Haluan elämän tuntuvan, no, elämältä!
Oikealla tavalla
luovanlainen.
Luovuuteni palautuessa ymmärsin luovuuden rakennetta syvemmällä tasolla. Monien mielestä olen ollut koko ajan luova puhtaasti sen vuoksi, koska olen opiskellut kuvataidetta Savonlinnan Taidelukiossa ja valmistunut Muotoilijaksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta. En kuitenkaan tuntenut olevani sen luovempi kuin kukaan muukaan. Ehkä opiskelujeni ansiosta huomioin asioita eri tavalla, mutta niinhän meistä jokainen tekee. Me emme aina vain ilmaise itseämme tuodaksemme näitä ainutlaatuisia ja arvokkaita piirteitämme esiin.
Sitä se luovuus pohjimmiltaan on - itsemme ilmaisua. Ei tietynlaista, vaan monenlaista. Ei ole yhtä tai oikeaa tapaa, vaan monta erilaista tapaa. Ja koska olin niin kovasti yrittänyt ahdata itseäni johonkin tietynlaiseen tapaan olla, tottakai luovuuteni katosi. Enhän enää ilmaissut itseäni, vaan jotain, mitä ajattelin, mitä pitäisi tai kuulusi ilmaista.
Moni meistä elää näin. Ajatellen, että esimerkiksi ollakseen luova, pitäisi olla jollain oikealla tavalla luovanlainen. Todellisuus on kuitenkin kuin tiiliseinän karhea pinta vasten kasvoja
- tarkoitus oli koko ajan vain olla juuri sitä mitä on. Oman tarinansa ja kehityksensä kanssa. Tietäen, että se riittää, eikä ole mitään riittävämpää.
Sinä riität.
Minä riitän. Me molemmat olemme luovia, kun ilmaisemme itseämme, tunteitamme ja ajatuksiamme. Tämä tekee meistä samanlaisia - ainutlaatuisuutemme. Meistä jokainen on osa tätä kokonaisuutta, jota emme pysty edes käsittämään. Meillä jokaisella on paikkamme ja tehtävämme, jonka vain me itse voimme täyttää. Mutta, jotta me voimme täyttää sen, me tarvitsemme siihen toisiamme. Me tarvitsemme kykyämme kokea yhteyttä. Tuntea ja kokea sitä, mitä toinen tuntee ja kokee. Tämän kautta me vahvistamme yhteyttä itseemme. Me opimme ymmärtämään itseämme, tunteitamme ja ajatuksiamme toistemme kautta. Me opimme sieltä myös sen, miten pitäisi olla ja elää “paremmin”. Tätä parempaa ei kuitenkaan ole olemassakaan, vaikka kuinka yrittäisimme luoda itsemme kokonaan “uudeksi”.
Fysiikan peruslain (energiaperiaate) mukaan kaikki mitä on, on aina ollut ja tulee aina olemaan, se muuttaa muotoaan. On siis suunta ja kehitys. Mihin suuntaan ja miten haluamme kehittyä. Ja luovuus tapahtuu juuri siinä miten matkaamme teemme ja mihin suuntaan kehitymme. Tukahdutammeko itsemme vai uskallammeko tuntea elämän syvemmin ja vapaammin.
Minä valitsin tämän tien, miten sinä valitset?
